Palveluohjauksella tukea koulupoissaoloihin

24.01.2021

Tehnyt: Oona Kareinen

Tämä portfolio on toteutettu osana asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutusta.

Johdanto

Valmistuin Metropolia ammattikorkeakoulusta sosionomiksi joulukuussa 2010. Opintojen aikana olin työharjoittelussa leikkipuistossa, kehitysvammaisten ryhmäkodissa, kehitys- ja liikuntavammaisten päivätoimintakeskuksessa sekä Suomen Punaisen Ristin keskustoimiston nuoriso- ja järjestötoiminnan yksikössä. Opinnäytetyönäni tein kuvauksen Espoon sairaalan sosiaalityöntekijöiden työnkuvasta. Valmistumisen jälkeen aloitin ohjaajana kehitysvammaisten ryhmäkodissa, josta siirryin pian sosiaaliohjaajaksi lapsiperheiden palveluihin.

Olen työskennellyt sosiaaliohjaajana vuodesta 2011. Työskentelin ensin pikkulapsiperheiden parissa varhaisen tuen perhetyön sosiaaliohjaajana, osana kotipalvelun tiimiä. Sosiaaliohjaajan työ oli itsenäistä ja vaativaa ja asiakastyössä korostui perheiden rinnalla kulkeminen, tuki ja ohjaus sekä palveluohjaus. Varhaisen tuen sosiaaliohjaajana opin paljon palvelujärjestelmästä, tuen tarpeen arvioinnista sekä suunnitelmallisen asiakaskohtaisen työn tekemisestä.

Aloitin keväällä 2014 päihdepoliklinikan sosiaaliohjaajana. Päihdepoliklinikalla sosiaaliohjaajan työ painottui hoidon tarpeen arviointiin yhdessä sairaanhoitaja-työparin kanssa. Elokuussa 2019 aloitin koulunkäynnin jalkautuvan tuen pilotoinnissa projektityöntekijänä, sijoittuen lapsiperheiden sosiaaliohjauksen nuorten tiimiin. Syksyllä 2020 olin työskennellyt Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveys-toimialalla jo 10 vuoden ajan. Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutuksen aikana, ja osittain myös sen innoittamana, vaihdoin työpaikkaa Vuoniityn peruskoulun kuraattoriksi lokakuussa 2020.

Portfolion sisällön valinta

Työskentelin erikoistumiskoulutuksen alkaessa Opetushallituksen rahoittamassa koulutukselliseen tasa-arvohankkeeseen sisältyvässä koulunkäynnin jalkautuvan tuen moniammatillisen työparimallin pilotoinnissa sosiaaliohjaajana. Moniammatillisen työparimallin kehittäminen ja asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutuksen teemat tukivat hyvin toisiaan ja sain koulutuksesta paljon konkreettisia menetelmiä työhöni.

Työparimallin pilotointiin liittyen tehtävänämme oli myös määritellä mahdollista kohderyhmää, joka voisi hyötyä jalkatuvasta sosiaaliohjaaja-erityisopettaja -työparista. Asiakkaat ohjautuivat meille koulukuraattorin tai koulupsykologin kautta ja yhtenä yhdistävänä tekijänä oli oppilaan haasteet säännöllisessä koulunkäynnissä. Perehdyin koulutuksen aikana ja työni puolesta kouluakäymättömyyteen sekä sen taustalla vaikuttaviin taustatekijöihin.

Portfolion sisällön valinta oli vaikeaa työni vaihtuessa kesken opintojen. Aluksi ajatuksenani oli tehdä kehittämistehtävä liittyen jalkautuvan työn sosiaaliohjaukseen - eräänlainen käsikirja siitä, miten palveluohjausta voisi toteuttaa osana koulunkäynnin tukea. Saimme kuitenkin tietää kesällä, että kehittämistyön tuloksena koulunkäynnin jalkautuvan tuen työparimallia ei tulla jatkamaan, joten jouduin hylkäämään ajatukseni. Päätin tehdä portfolion eli kuvauksen omasta oppimisestani ja osaamisestani. Portfolion tekemisen aikataulutus oli haastavaa ja selkeän punaisen langan löytymiseen olisi vaadittu enemmän ajatustyötä. Koronan tuomat haasteet arkeen ja työelämään tuottivat oman haasteensa näiden opintojen suhteen.

Valitsin portfolioni rakenteeksi opintojaksot ja niihin liittyvät tekemäni oppimistehtävät. Ensimmäiseksi kuvaan oppimisprosessiani erikoistumisopintojen opintojaksojen teemojen kautta. Peilaan opintojakson teemaa tekemiini ennakkotehtäviin ja oppimistehtäviin, joista olen ottanut lainauksia osaksi tätä työtä. Lisäksi peilaan opintojaksojen teemoja sen hetkiseen työhöni sekä lähiopetuspäivien asiantuntijaluentoihin, jotka koin merkityksellisiksi.

Neljännessä kappaleessa nostan eri opintojaksoihin liittyviä kehittämiskohteita, joista olen valinnut tarkempaan tarkasteluun varhaisen tuen työskentelyn kehittämisen koulun kontekstissa. Lopuksi pohdin vielä omaa oppimistani ja arvioin tavoitteiden toteutumista.

Oppimisprosessin kuvaus

Kuvaan tässä luvussa omaa oppimisprosessiani ja matkaa, jonka olen kulkenut ammatillisen kehittymisen saralla tämän vuoden aikana. Pohdin opintojaksojen teemoja suhteessa omiin oppistavoitteisiini. Koulutukseen hakeutuessani tarkastelin omaa motivaatiotani sekä haluani lähteä kehittämään asiakas- ja palveluohjaukseen liittyvää osaamistani. Koin, että olin kiinnostunut aiheesta ja halusin kehittyä. Motivaatiokirjeen ja ensimmäisen ennakkotehtävän perusteella asetin itselleni oppimistavoitteet tälle koulutukselle. Halusin kehittyä ammattilaisena lisäämällä tutkimus- ja kehittämisosaamistani, ottamalla digitaalisia työvälineitä osaksi päivittäistä työtäni sekä lisätä osaamistani vaikuttavuuden tunnistamisessa ja arvioinnissa.

  • Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutuksen ensimmäiseen opintojaksoon liittyen pohdin tehtävissä omia kehittämistarpeitani sekä arvioin omaa osaamistani asiakas- ja palveluohjauksessa. Ajatukseni asiakas- ja palveluohjauksen käytännöistä liittyivät hyvin paljon kokonaisvaltaiseen työotteeseen, sosiaaliohjaajan roolissa palvelutarpeen arvioinnin työprosessiin. Koulutuksen alkuvaiheen oppiminen ja ammatillinen kehittyminen kietoutuvat myös työssäni olleisiin vaiheisiin ja kehittämistyöhön. Uskon, että koulutuksen aloittaminen antoi itselle selkeyttä palveluohjauksellisen moniammatillisen työn toteuttamiseen, vaikka toisaalta koin, että minulla oli jo paljon aiemmista koulutuksista ja työkokemuksen kautta saatua kompetenssia integroitujen palveluiden tai palveluprosessien toteuttamiseksi.

Nummelan, Juujärven ja Sinervon (2019) mukaan sosiaali- ja terveysalan integroiduissa palveluissa tarvittavia taitoja ovat asiakaslähtöinen palvelutarpeen arviointi, kokonaisvaltainen palveluohjaus (varmistetaan, että asiakkaalla on mahdollisuudet saada sopivimmat palvelut, asiakkaan asian ajaminen) sekä palvelupolun varmistaminen. Kangasniemen ym. mukaan sote-osaaminen jaetaan neljään ulottuvuuteen: jaettu osaaminen, integroitu osaaminen, rajatyöosaaminen ja työntekijäosaaminen (2018: 62-64). (Ennakkotehtävä 1)

Palvelutarpeen arviointiin ja kokonaisvaltaiseen palveluohjaukseen liittyen omat ajatukseni siitä, miten haluaisin tehdä asiakastyötä, vahvistuivat koulutuspäivien myötä. Sosiaaliohjaajan perustyössä asiakkaita on paljon ja työ on usein hektistä ja koin, että koulutus tavallaan antoikin uudelleen "luvan" toteuttaa sosiaaliohjaajana työtä kokonaisvaltaisemmin eikä vain pintaa raapaisten.

Oppimistehtävissäni lähdin liikkeelle siitä, minkälaista asiakas- ja palveluohjauksen tietotaitoa minulla jo on ja mitkä ovat kehittämiskohteeni. Koulutuksen aikana olin työssäni kehittämässä uutta, moniammatillista, varhaisen tuen palvelua ja kaksi toimialaa (kasvatus ja koulutus sekä sosiaali- ja terveystoimi) yhdistävää työparimallia. Sekä koulutus että arkityöni antoivat paljon pohdittavaa sekä tilaa ammatilliseen kehittymiseen. Opiskelujen alkuvaiheen tehtävissä korostuu moniammatillisuus, tiimityön tärkeys ja yhteistyötaidot osana asiakas- ja palveluohjausta, jotka olivat tärkeinä teemoina ja keskustelun aiheina tiimissämme, kun kehitimme moniammatillisen työparimallin prosesseja.

Helmisen ja Sukula-Ruususen (2017: 55-56) mukaan moniammatillisen yhteistyön kehittämisen malliin kuuluu se, että moniammatillisella tiimillä on tarvittavat tiedot, taidot ja valmiudet yhteistyöhön. Myös luottamus ja toistensa tunteminen edistävät sitä. Haasteita yhteistyölle ovat puutteet tiimi- ja vuorovaikutustaidoissa, vastuukysymykset, joustavat roolit ja yhteisen tiedon luomisen käytännöt. Aloitimme työskentelyn koulunkäynnin jalkautuvassa tuessa elokuussa 2019 ja tiimimme toimivuuden kannalta isoin haaste on ollut siinä, miten yhteen sovittaa kahden eri ammattiryhmän tietopohja ja kokemukset sekä löytää yhteinen kieli ja toimintakulttuuri. (Oppimistehtävä 1)

Ensimmäistä oppimistehtävää tehdessäni yhteisen ymmärryksen rakentamisen merkitys avautui minulle uudella tavalla. Opintoni tukivat arkityössäni kohtaamiani tilanteita ja huomasin, että teoria ja käytäntö kulkivat monissa tilanteessa käsi kädessä. Opintojen edetessä huomasin, että aiheet, joista olimme kuulleet koulutuksen lähipäivissä, toteutuivat omassa tiimissäni ja olivat hyvin konkreettisesti läsnä arjessa. Yhteisen ymmärryksen muodostaminen eri ammattilaisten välillä oli toisinaan haastavaa. Pyrimme luomaan pilotissamme mallia, jossa oppilaasta tuli aidosti yhteinen asiakas ja tämä vaati sitä, että myös sosiaaliohjaajat jalkautuivat kouluille ja, että työn tavoitteet asetettiin yhdessä.

  • Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt

Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt -opintojaksoon liittyvissä oppimistehtävissä paneuduin arviointi- ja ohjauskäytäntöihin osana omaa työtäni sekä kuvasin palveluohjausprosessia koulunkäynnin jalkautuvan tuen työssä. Palvelutarpeen tai hoidon tarpeen arvioiminen on minulle selkeä työmuoto, sillä työni päihdepoliklinikalla oli lähes pelkästään siihen keskittyvää. Tähän opintojaksoon liittyvien tehtävien tekeminen tuntui helpolta ja luontevalta. Koin, että aihe oli selkeä, enkä oikeastaan lähtenyt millään tavoin haastamaan itseäni tehtävien suhteen. Valitsin tehtävään asiakastapauksen, joka oli minulle hyvin tuttu ja jota olin pohtinut paljon yhdessä tiimimme kanssa. Myös moniammatillisen työparimallin prosessin kehittämisessä olimme jo päässeet siihen pisteeseen, että työskentelyn aloitusvaihe oli selkeä ja strukturoitu, joten sen kuvaaminen on vaivatonta.

Olemme kehittäneet alkutietojen kartoittamiseen omaa lomaketta, jotta kysyisimme yhteydenottajalta periaatteessa aina samat alkutiedot. Oppilaiden ja perheiden tuen tarpeet ovat kuitenkin olleet hyvin vaihtelevia, joten käytännössä puhelimitse tehtävä alkuhaastattelu pohjautuu yhteydenottajan ja puhelimeen vastaavan työntekijän väliseen vuorovaikutukseen ja siitä syntyvien kysymysten pohjalta saatavaan alkutilanteen kuvaukseen. Pyydämme ensimmäisessä puhelussa kuitenkin aina tiedot oppilaan koulusta ja luokka-asteesta sekä tuen tasosta koulussa. (Ennakkotehtävä 2)

Oppimistehtävässä oli tarkoituksena kuvata palvelutarpeen arvioinnin menetelmiä. Tehtävän kautta pääsin jäsentämään itselleni sitä, mitä kaikkea arviointiin liittyy ja sen myötä myös koulumaailman haasteet tulivat todeksi. Huomasimme tiimissämme toistuvasti sen, että koulussa oppilaan ympärillä on paljon aikuisia ja usein on vaikea saada kuvaa kokonaistilanteesta. Siihen tarvitaan aikaa tutustua, kohdata, kuunnella ja jäsentää.

Kartoittavaan palveluohjaukseen kuuluu asiakkaan tilanteen selvittäminen (Liikanen 2017: 51). Kartoitusjakson aikana pyrimme työskentelemään ratkaisukeskeisesti siten, että kartoituksen aikana selviäisi ne ongelmat oppilaan koulunkäynnin tilanteessa, jotka ovat ratkaistavissa. Murphyn (2015: 125) mukaan on tärkeää selvittää, millaiset tekijät kouluympäristössä pahentavat ongelmaa - tässä tapauksessa oppilaan kouluakäymättömyyttä, ja mitkä tilanteen ovat sellaisia, jolloin ongelmaa ei ole. Kartoittamalla aikaisempia ratkaisuyrityksiä saadaan tietoa asiakkaan kokemuksesta, jonka seurauksena voidaan asettaa konkreettiset ja tarkoituksenmukaiset tavoitteet. (Murphy 2015: 127). (Oppimistehtävä 2)

Kehitimme tiimimme kanssa koulunkäynnin jalkautuvan työparimallin prosessia, joka perustui yhteiseen ajatukseemme siitä, että oppilaan tilannetta tulee jäsentää kokonaisvaltaisesti ja riittävän laajasti. Tätä ajatusta tuki myös lähiopetuspäivien asiantuntijaluennot sekä kirjallisuus, johon perehdyin oppimistehtävää varten.

  • Moniammatillisen yhteistyön asiantuntijuus

Moniammatillisen yhteistyön asiantuntijuus -opintojaksoon liittyvät tehtävät olivat mielenkiintoisia. Ennakko-oppimistehtävässä tutustuin Eija Niemelän ja Maija Alahuhdan (2016) artikkeliin liittyen paljon palveluja käyttävien asiakkaiden palveluiden kehittämiseen.

Niemelän ja Alahuhdan (2016) kirjoituksessa hankkeen tuotoksena nimettiin keskeisimmät kehittämiskohteet paljon palveluita käyttävien asiakkaiden palveluiden parantamiseksi. Kehittämiskohteiksi löydettiin paljon palveluita käyttävien asiakkaiden parempi tunnistaminen, palveluohjauksen toiminnan kehittäminen, hoito- ja palvelusuunnitelman kehittäminen, ennaltaehkäisevät palvelut ja paljon palveluita tarvitsevien asiakkaiden tunnistaminen näissä palveluissa sekä kokonaisuuden huomioiminen. (Ennakkotehtävä 3)

Opintojakson asiantuntijaluennoista mieleeni jäi Ira Jeglinskyn Moniammatillisuus ja henkilölähtöisyys sote-alan työssä (4.5.2020). Jeglinsky puhui moniammatillisesta työstä suhteessa asiakkaaseen ja esitteli meille ajatuksen poikkiammatillisesta työstä, jossa eri ammattilaiset ja asiakas ovat tasavertaisessa suhteessa toisiinsa ja heidän välilleen syntyy aitoa dialogia.

Esittelin tiimissämme tätä ja keskustelimme paljon siitä, mistä aito yhteistyö syntyy ja miten voisimme omassa työparimallissamme lisätä asiakkaan osallisuutta suhteessa asiantuntijaverkostoon. Jalkautuvan tuen prosessissa oppilas asettaa työn tavoitteet, jonka lisäksi jokaiseen tavoitteeseen määritetään toimenpiteet sekä vastuunjako. Koulutuksen ansiosta loimme tiimissämme siis uuden työkalun verkostotyöhömme, kun otimme käyttöön vastuunjakotaulukon, johon kirjattiin verkostossa jokaisen toimijan vastuu toimenpiteiden toteutumiseksi.

Opintojaksoon liittyvässä oppimistehtävässä tehtävänä oli tarkastella moniammatillisen työn toteutumista sekä kuvata asiakkaan palvelupolkua.

Moniammatillisessa työskentelyssä lähdettiin liikkeelle esiin tulleesta huolesta, joka oli oppilaan poissaolot koulusta. Huoli oli jaettua koulun toimijoiden ja huoltajan välillä ja se oli yhteisen keskustelun pohjana ensimmäisessä verkostokokouksessa. Isoherrasen mukaan (2005: 14) moniammatillisuus perustuu asiakaslähtöisyyteen, jolloin asiakas pyritään huomioimaan kokonaisvaltaisesti. Myös tiedon ja eri näkökulmien kokoaminen yhteen, vuorovaikutustietoinen yhteistyö, rajojen ylitykset sekä verkostojen huomioiminen ovat moniammatillisen työskentelyn peruspilareita. (Oppimistehtävä 3)

Asiakkaan huomioiminen kokonaisvaltaisesti on yksi asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohtia ja asia toistui sekä työssäni että koulutuksen teemoissa, mutta myös kirjallisissa lähteissä, joita luin opintojen aikana. Kaarina Isoherrasen väitöskirja (2012) moniammatillisen työn kehittämisestä oli itselleni hyvin vaikuttava oppimiskokemuksena. Isoherrasen asiantuntijuus moniammatillisesta työstä sen kehittämisestä on vaikuttavaa luettavaa. Samalla pohdin tähän opintojaksoon liittyen erityisen paljon sitä, miksi tiimimme kompastui monessa kohtaa, emmekä näyttäneet pystyvän saavuttamaan yhteistä ymmärrystä, vaikka meillä oli paljon aikaa yhteiseen keskusteluun. Isoherrasen avulla oma ymmärrykseni ammattirooleista ja niille määriteltyjen rajojen häivyttämisen merkityksestä kasvoi suuresti ja aloin aktiivisesti työskennellä sen suuntaisesti, että pystyisin edistämään moniammatillisuutta siitä näkökulmasta.

Isoherrasen (2012:101) mukaan moniammatillinen työ kehittyy, kun eri asiantuntijoiden (tässä tapauksessa esim. kuraattori, luokanopettaja, sosiaaliohjaaja) rooleille annetaan uudenlaisia merkityksiä. Moniammatillisen yhteistyön kehittymisen myötä roolien antamat tehtävänannot muuttuvat ja rajat hämärtyvät. Rajojen hämärtyessä arkityössä, asiantuntijalle tulee usein tarve tunnistaa ja reflektoida omia tietojaan, taitojaan ja arvoaan. Isoherranen toteaakin, että vasta sen kautta asiantuntija pystyy huomioimaan toisten osaamista ja integroimaan niitä yhteiseen työnkohteeseen, asiakkaaseen. (Oppimistehtävä 3)

Kiilakosken (2014: 114-115) mukaan toimiva yhteistyö edellyttää sitä, että toisten toimintatavat tunnetaan ja, että puhutaan yhteistä kieltä. Yhteisen keskustelun avulla luodaan ymmärrystä mahdollisesta yhteisestä tavoitteesta. (Oppimistehtävä 3)

  • Vuorovaikutus ja osallisuus moniammatillisessa yhteistyössä

Tämä opintojakso sijoittui ajallisesti tilanteeseen, jossa koronaviruspandemia oli tullut myös osaksi meidän suomalaisten arkea ja olimme kaikki siirtyneet tekemään etätöitä - siis käyttämään kaikenlaisia digitaalisia välineitä osana asiakastyötä. Ennakkotehtävässä perehdyin robotiikkaa sote-työssä esitteleviin videoihin sekä Karelia ammattikorkeakoulun Digisote-hankkeen raporttiin. Opintojakson teema tuki jälleen omaa arkityötäni sekä tuki osaltaan kehittämistyötä työparimallissamme. Otimme työssämme käyttöön ns. etäkotikäynnit ja etäverkostot, joihin pyrimme saamaan mahdollisimman paljon niitä toimivia elementtejä, joita olimme toteuttaneet aiemmissa live-tapaamisissa: kuunteleminen, kohtaaminen ja asiakaslähtöisyys. Haastetta etätapaamisiin toi nettiyhteyksien pätkiminen, jolloin osapuolet eivät kuulleet tai nähneet toisiaan reaaliaikaisesti. Etätapaamisissa nuorten kanssa haasteena oli myös se, että nuoret eivät halunneet käyttää videoyhteyksiä ja tapaamisista jäi pois sanaton vuorovaikutus. Myös vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutussuhteen havainnointi oli mahdotonta etätapaamisissa.

Hännisen ja Poikelan (2016:149) mukaan vanhempien kokemus kohtaamisesta työntekijöiden kanssa voidaan luokitella kolmeen kategoriaan: ohittaminen, hetkellinen kohtaaminen ja läsnäolo. Ohittaminen eli epäonnistunut kohtaaminen koettiin siten, että vanhemmat kokivat jääneensä yksin, työntekijät jäivät etäisiksi, eivätkä vanhemmat kokeneet saaneen vastauksia tärkeisiin kysymyksiinsä. Hetkellisissä kohtaamissa vanhemmat kokivat, etteivät saaneet vastauksia kaikkiin kysymyksiinsä, mutta työntekijät kuitenkin järjestelivät heidän asioitaan ja sujuvoittivat prosesseja. Onnistuneen kohtaamisen edellytyksenä koettiin läsnäolo; tunteiden huomioiminen, empatia, aito kohtaaminen.

Perehdyin olosuhteiden innoittamana erilaisiin sovelluksiin, joihin en olisi välttämättä nähnyt samalla tavalla tarvetta. Tässä näytteet ennakkotehtävästäni liittyen aiheeseen:

Digitaaliset sovellukset, chattipalvelut ja esimerkiksi täytettävät kyselyt sen sijaan sopivat mielestäni erittäin hyvin sosiaalialan työhön jo nyt. Olemme huomanneet, että koulunkäyntiä tukee perheen säännölliset vuorokausirytmit ja monen lapsen ja nuoren kohdalla olemmekin lähteneet työskentelemään rytmeihin ja toiminnanohjaukseen liittyvien pulmien kanssa. Lasten ja nuorten kanssa esimerkiksi erilaiset arjen hallintaa ja oman toiminnan ohjausta tukevat sovellukset (esim. Trello, Tiimo ja Habitica) voisivat hyvinkin olla osana koulunkäynnin jalkautuvan tuen työtä. (Ennakkotehtävä 4)

Opintojaksoon liittyvänä oppimistehtävänä oli tehdä tiivistelmä valitsemastamme tutkimusartikkelista, väitöskirjasta tai kehittämishankkeen loppuraportista videon muodossa. Tutustuin tehtävää varten Karelia ammattikorkeakoulun Digisote-hankkeiden loppuraporttiin. Oppimistehtävä oli haastava, koska toteutus oli uudenlainen ja tuntematon. Tutustuin tehtävää varten erilaisiin kuvan- ja videonmuokkaus-sovelluksiin ja löytämäni Spark-puhelinsovellus oli todella inspiroiva ja helppokäyttöinen. Referoin videotehtävässäni Digisote-hankkeiden loppuraporttia ja koen, että opin tehtävästä todella paljon. Toteutustapa sopi minulle oppijana erinomaisesti, sillä perehdyin ensin materiaaliin kirjallisesti, jonka jälkeen kirjoitin itselleni muistiinpanot ja luin ne sitten ääneen videolleni. Sain myös uudenlaista rohkeutta selitysvideon tekemiseen ja olen pohtinut paljon sitä, voisiko erilaisista palveluista tehdä videon sen sijaan, että se kuvataan kirjoituksen muodossa nettisivuille.

Koin vaikuttavana Sonja Soinin esityksen (3.9.2020) Pelastakaa Lapset ry:n digisosiaalityö-hankkeesta. Soinin luennosta jäi mieleen se, että digisosiaalityössä tulisi varmistaa, että organisaatio tarjoaa joustavasti apua lasten ja nuorten arkeen sopivalla tavalla ja, että asiakkaalla tulisi olla paremmat mahdollisuudet tavoittaa oma työntekijänsä. Myös Kaija Hännisen luento toimintalähtöisestä työtavasta jäi mieleen ja perehdyinkin aiheeseen tarkemmin kirjallisuuden kautta. Hänninen ja Poikela (2016:151) kuvaavat vuorovaikutusta toimintana, jossa tavoitteena on tuottaa asiakkaille palvelua, jossa heitä kuullaan, he voivat itse osallistua ja kokea yhteistyön omaksi prosessikseen. Toimintalähtöisessä vuorovaikutuksessa asiakkaalla tulee olla aktiivinen rooli, jonka lisäksi dialogiseen työskentelyyn on oltava välineet.

Lapsiperheiden palveluihin hakeudutaan keskitetyn sosiaalineuvonnan kautta, jonka lisäksi asiakkaalla on mahdollisuus ottaa yhteyttä nettisivuilla olevan Tarvitse apua-napin kautta. Koulun oppilashuoltoon saa myös yhteyden sähköisesti jelppii.fi-sivuston kautta toimivassa chat-palvelussa. Lisäksi koronapandemian myötä Helsingin kaupunki avasi koululaisten tueksi tukipuhelimen, jossa voi kysyä koulunkäyntiin liittyvistä asioista. Seuraavana kehittämistarpeena näkisin Sonja Soininkin esityksessä esiin nousseen joustavan tavan saada yhteys omaan työntekijään, mahdollisuuden tarkastella omaa asiakassuunnitelmaansa sekä seurata oman prosessin etenemistä. Tämä kaikki tukisi asiakkaan ja työntekijän välistä vuorovaikutussuhdetta ja olisi nykyisillä digitaalisilla välineillä mielestäni täysin toteutettavissa.

  • Sosiaalisesti ja eettisesti kestävä asiakas- ja palveluohjaus

Laura Tiitisen luento (2020) ammatillisen mediavaikuttamisen eettisistä näkökulmista oli todella mielenkiintoinen. Tiitinen nosti esityksessään esiin sosiaalialan työntekijöiden lainsäädännöllistä ja ammattieettistä velvollisuutta tuottaa tietoa esimerkiksi omasta toimialastaan, palveluista ja asiakkaiden tarpeista sekä tuoda esiin toimenpide-ehdotuksia ongelmien ehkäisemiseksi. Tiitinen toi esiin sosiaalialan ammattilaisten velvollisuuksia suhteessa sananvapauteen ja kannusti esityksessään harjoittelemaan ammatillisen mediavaikuttamisen keinoja.

Tähän opintojaksoon liittyen tein ennakkotehtävässä APESTE-analyysin eli hahmottelurungon tulevaisuuden tutkimiseksi lapsiperheiden sosiaaliohjauksessa. Perehdyin oppimistehtävää varten myös Alatalon ym. (2019) työpaperiin liittyen lapsiperhepalveluiden porrasteisuuteen.

Alatalon ym. (2019: 21) mukaan sosiaalihuoltolakiin tulisi tehdä muutoksia, jotka mahdollistaisivat perhetyön tarjoamisen myös muille kuin erityistä tukea tai lastensuojelua tarvitseville lapsille ja nuorille. Lakimuutos mahdollistaisi perhetyön toteuttamisen kolmiportaisena palveluna: varhaisen tuen perhetyönä, erityisen tuen perhetyönä ja tehostettuna perhetyönä.

Perhetyö ja sosiaaliohjaus -käsitteet ja palvelumuodot tulisi erottaa toisistaan. Perhetyöstä ei pitäisi puhua sosiaaliohjauksena, vaan siten, että sosiaaliohjaus sisältyy perhetyöhön. Perheiden tilanteissa pelkkä keskusteluun perustuva sosiaaliohjaus ei ole useinkaan riittävää vaan myös varhaisen tuen vaiheessa tarvitaan osallistavaa ja aktiivista perhetyötä. (Alatalo ym. 2019: 31)

Tähän opintojaksoon liittyen pohdin paljon sitä, miten nykyinen palvelurakenteemme tulee kestämään asiakasmäärien kasvaessa. Myös sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten työhyvinvointi, palkkaus ja sitä kautta työntekijöiden vaihtuvuuden väheneminen tulisikin olla ensisijaisena kehittämiskohteena tämänhetkisessä sote-uudistuksessa.

Oppimistehtävänämme oli tuottaa ammatillinen blogiteksti ryhmätyönä. Blogitekstimme aiheena oli digitalisaation tulevaisuus palveluohjauksessa. Tekstimme oli hyvin neutraali ja käsitteli pääsääntöisesti sitä, miten voidaan taata kaikille asiakkaille tasaveroista palvelua, palveluohjausta, jos iso osa työstä siirtyisi digimaailmaan. Olisi ollut hyödyllistä kuulla ennen blogitekstin tekemistä Tiitisen (2020) luento, jossa hän avasi mediavaikuttamisen periaatteita tavalla, jota en ollut itse aikaisemmin tullut ajatelleeksi. Blogitekstiimme olisi varmasti tullut syvyyttä ja enemmän mediavaikuttamisen näkökulmaa. Lisäksi pidin kiinnostavana asiana Tiitisen esityksessä hänen tutkimuksessaan esiin tullutta näkökulmaa siihen, että asiakkaille ei haluta organisaation taholta liiaksi "mainostaa" palveluita, jotta asiakasmäärät eivät kasvaisi hallitsemattomiksi. Olen itse pohtinut samaa asiaa ja ihmetellyt, miksi esimerkiksi Helsingin kaupungin nettisivuilta on niin vaikeaa löytää tietoa palveluista. Jalkautuvan tuen työparimallin kehittämisen alkuvaiheessa meitä myös kiellettiin suoraan kertomasta palvelusta opettajille. Kuraattoriksi siirtyessäni huomasin, että koulumme nettisivuilla ei ole selkeää kuvausta kuraattorin palveluista.

  • Kehittävä ja vaikuttava asiakas- ja palveluohjaus

Yhtenä keskeisenä oppimistavoitteenani tämän koulutuksen aikana oli lisätä omaa kehittämisosaamistani. Olin iloinen siitä, että erikoistumiskoulutuksen eri aihekokonaisuudet tarjosivat siihen mahdollisuuksia. Esimerkiksi Anne Määtän (2020) luento palveluintegraation muotoilusta ja Reija Paanasen (2020) esitys 3X10D-elämäntilannemittarista lisäsivät omaa osaamistani konkreettisella tasolla.

Toisena tähän opintojaksoon ja oikeastaan koko erikoistumiskoulutukseen liittyvänä oppimistavoitteenani oli osaamisen kartuttaminen vaikuttavuuden tunnistamisessa ja arvioinnissa. Sosiaali- ja terveyspalveluissa vaikuttavuuden mittaamisen on todettu olevan haastavaa. Klemolan (2015: 31) mukaan vaikuttavuuden mittaamiseen julkisella sektorilla voi kulua vuosia. Julkisella sektorilla ei tavoitella taloudellista hyötyä ja siksi vaikuttavuuden kautta palveluille asetetaan myös tavoitteita. Klemola (2015: 33) toteaa myös, että eri tutkimuksissa on noussut esiin, että julkisen sektorin tuottavuuteen liittyy läheisesti myös palveluiden suorituskyky ja tuloksellisuus. Lisäksi julkisen sektorin tuottavuuden tutkimisessa pitäisi yhtä lailla huomioida laatu, vaikuttavuus, työhyvinvointi, innovatiivisuus sekä kestävä kehitys.

Terveydenhuollon palveluissa tuotosta kuvataan usein suoritteina (käynnit, tutkimukset, hoitopäivät). Tuottavuudella tarkoitetaan toiminnan tuotoksen ja sen saavuttamiseksi käytettyjen resurssien suhdetta. Terveydenhuollossa (kuten myös sosiaalihuollon palveluissa) lopputuloksen kannalta tärkeimpänä käsitteenä pidetään vaikuttavuutta. Vaikuttavuus liittyy asiakkaan elämänlaadun paranemiseen, terveyshyötyihin sekä oireiden vähenemiseen. Suoritteiden sijaan sosiaali- ja terveyspalveluiden lopputuotteena tulisikin olla hyvinvoiva kansalainen. Hyvinvoinnin mittaamista pidetään kuitenkin hyvin hankalana. (Klemola 2015: 37-42).

3X10D-elämäntilannemittarin ideana on, että asiakas voi käyttää sitä itsearviointimittarina, jossa hän on oman elämänsä asiantuntija. Ammattilaiset voivat mittarin perusteella huomata asioita, joita muuttamalla asiakkaan hyvinvointi paranee. Mittarin avulla saadaan näkyväksi muutokset asiakkaan hyvinvoinnissa ja systemaattisella tarkastellulla myös vaikutusten arviointi tulee mahdolliseksi. (Paananen 2020).

Asiakas- ja palveluohjauksen kehittäminen

Asiakas- ja palveluohjauksen toteutuminen lapsiperheiden sosiaaliohjauksessa ja koulumaailmassa, erityisesti kuraattorin työssä, on haastavaa monestakin syystä. Toteutuakseen se vaatisi mielestäni sujuvaa monialaista sekä poikkihallinnollista yhteistyötä, mahdollisuuden toteuttaa oikea-aikaista ja kohtaavaa asiakaslähtöistä työtä, asiakas- ja palveluohjauksen kehittämismyönteisyyttä organisaatioiden jokaisella tasolla sekä koko palvelujärjestelmän muutosta niin, että asiakkaiden osallisuus vahvistuisi ja heistä tulisi aidosti toimijoita. Helsingissä toteutettavan lapsiperheiden sosiaaliohjauksen työn sisältöön ja työtapoihin tulisi kiinnittää huomiota siten, että sosiaaliohjaajat pystyisivät aidosti toteuttamaan asiakas- ja palveluohjausta työssään.

Työskennellessäni koulunkäynnin jalkautuvan tuen sosiaaliohjaajana pohdin paljon sitä, mitä kuraattorin työ sisältää ja miksi työryhmäämme ohjattujen nuorten ja heidän perheidensä kokemus oli, ettei kuraattori ollut pystynyt auttamaan riittävästi koulunkäynnin haasteissa. Valitsin kehittämiskohteiden pohdintaan koulupoissaoloilla ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja miten heitä voisi mahdollisesti tukea palveluohjauksen keinoin koulun kentällä.

Kiilakoski (2014: 156) kuvaa omassa tutkimuksessaan esiin nousseita nuoristyön ja koulun välisen yhteistyön kehittämisehdotuksia. Kiilakosken mukaan nuorisotyö tulisi liittää osaksi opetussuunnitelmaa, jolloin se pitäisi sisällään opiskeltavien oppiaineiden lisäksi oppimista myös oppituntien ulkopuolella, esimerkiksi oppia ihmisyydestä tai yhteiskunnasta. Tällainen laajempi opetussuunnitelmanäkökulma kiinnittäisi huomiota myös nuoriin, heidän sosiaalisiin ryhmiinsä sekä kokemuksiinsa.

Koulunkäynnin jalkautuvan tuen moniammatillisen työparimallin kokeilussa oli toimivaa se, että sosiaaliohjaajat jalkautuivat kouluille nuorten omaan toimintaympäristöön. Toisaalta lapsiperheiden sosiaaliohjausta johtavien näkemyksenä oli, että sosiaaliohjaajien työn tulisi kohdentua perheisiin ja poispäin koulusta. Kiilakosken (2014: 157-158) tutkimuksessa nousi esiin, että kouluilla olisi toive kaikkiin oppilaisiin kohdistuvaa, usein toistuvaa ja säännöllistä kontaktia nuorisotoimelta, jonka lisäksi työntekijöiden aikaresurssin tulisi kohdentua kouluun ja osaksi arkea ja nuorten kasvuyhteisöä.

Kehittämisehdotus

Helsingin kaupungin kaupunkistrategiahanke 2017-2021 eriarvoisuuden vähentämiseksi ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi (Mukana-ohjelma) tavoittelee systeemistä muutosta, jossa työn painopiste siirtyisi ennaltaehkäisevään suuntaan. Ohjelman toimenpiteillä haetaan skaalautuvia, vaikutuksiltaan todennettavia ratkaisumalleja tunnistettuihin ja valittuihin syrjäytymistä aiheuttaviin juurisyihin: yksinäisyys ja ulkopuolisuus, turvaton lapsuus, peruskoulun varaan jääminen sekä lapsuusajan köyhyys. Mukana-ohjelman neljä tavoitetta ovatkin: 1. Jokaisella lapsella ja nuorella on sosiaalisia suhteita ja tunne kuulumisesta. 2. Jokaisella lapsella ja nuorella on vähintään yksi turvallinen aikuinen. 3. Jokaiselle nuorelle turvataan peruskoulun jälkeinen koulutus. 4. Lapsuuden köyhyys ei määritä liiaksi tulevaisuutta ja mahdollisuuksia. (Mukana-ohjelma 2019: 14)

Kehittämisehdotuksenani on, että Mukana-ohjelman strategian mukaisesti myös koulussa tehtäisiin muutos ennaltaehkäisevän työn toteuttamiseksi riittävällä resurssilla. Koulussa kohdataan lähtökohtaisesti koko ikäluokka ja sinne tulisi kohdentaa enemmän resurssia, jotta palveluohjausta voitaisiin toteuttaa kokonaisvaltaisesti. Yläkouluun siirryttäessä oppilaat siirtyvät luokanopettajajohtoisesta opetuksesta siihen, että heitä opettaa usea eri aineenopettaja ja luokanvalvoja saattaa jäädä monesti hyvin kaukaiseksi hahmoksi. Kuraattorit ovat usein roolissa, jossa "sammutetaan tulipaloja" tai ohjataan koulun ulkopuolisiin tahoihin.

Palveluohjauksen toteutumiseksi koulumaailmassa, tulisi sen rakenteisiin tehdä mielestäni muutoksia, ottamalla käyttöön systeeminen toimintamalli. Kantoluodon (2020) mukaan systeemisyydellä tarkoitetaan näkökulmaa, jossa työskentelyssä kiinnitetään huomiota eri tekijöiden välisiin vaikutussuhteisiin ja tilanteita tutkitaan kommunikaatio- ja vuorovaikutussuhteiden kautta. Todellisuus nähdään systeemiajattelussa jatkuvasti muuttuvana ja sosiaalisesti ja kulttuurisesti rakentuneena kokonaisuutena. Syy-seuraussuhteet ovat usein kehämäisiä ja muutoksen aikaansaaminen edellyttää sitä, että toimijat tunnistavat oman vaikutuksensa systeemiin.

Murphyn (2015:40) mukaan useimmat oppilaat ohjautuvat kuraattorille tai psykologille jonkun toisen, opettajan tai vanhempien, lähettäminä. Systeemiteorian näkökulmasta oppilaan lähettäminen avun piiriin ei tarkoita, että oppilaassa olisi jotakin vikaa, vaan kouluongelmien nähdään liittyvän sosiaaliseen kontekstiin. Systeemisyydessä kannustetaankin etsimään useita vaihtoehtoja ratkaisujen saavuttamiseksi työskentelemällä yhdessä opettajien ja vanhempien kanssa ja muokkaamalla oppimisympäristöjä.

Ehdotan, että yläkoulun oppilaille perustetaan koulukohtainen varhaisen tuen tiimi, johon kuuluvat sosiaaliohjaaja, erityisopettaja, nuorisotyöntekijä, sosiaalityöntekijä, psykologi, psykiatrinen sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja. Työtä koordinoivaksi henkilöksi valitaan nuoren tilanteeseen sopiva vastuutyöntekijä, palveluohjaaja, joka koordinoi varhaisen tuen julkisia, yksityisiä ja kolmannen sektorin palveluita. Tiimiä johdetaan poikkihallinnollisesti ja se tukee koulujen olemassa olevaa oppilashuoltotyötä. Tiimin asiakastyö dokumentoidaan Apotti-järjestelmään, jossa asiakkaalla on mahdollisuus nähdä omia kirjauksiaan ja olla siten osallisena omassa prosessissaan.

Perheen tilanteen ja tuen tarpeen arviointia sekä yhteistyön koordinointia tulee vahvistaa ja kehittää myös varhaisen tuen palveluissa siten, että asiakkaalle tai perheelle nimettäisiin omatyöntekijä myös perustason palveluissa. Tällöin perheen varhaisen tuen palveluiden koordinoinnista vastaavana työntekijänä voisi toimia asiakkaan toivoma ammattilainen, jota voitaisiin kutsua esim. lähi- tai vastuutyöntekijäksi. Tuki ja tarvittavat palvelut järjestettäisiin perheelle jo silloin, kun perheellä on myös omia voimavaroja tehdä muutoksia tilanteeseen ja vähäinen tuen tarve. Mahdollisuus tarjota tukea ja apua riittävän varhaisessa vaiheessa paranisi. Perheiden näkökulmasta tärkeä muutos olisi, että heille nimetty lähi- tai vastuutyöntekijä olisi pysyvästi perheen rinnalla kulkijana koko prosessin ajan. Käytännön tulisi olla samanlainen riippumatta siitä, onko kyse perus- tai erityispalveluista. (Alatalo ym.2019: 21-22). (Ennakkotehtävä 5).

Kavereiden vaikutus sekä sitä kautta tarve tulla sosiaalisesti hyväksytyksi kasvaa yläkouluikäisillä. Jatkuvana haasteena on tasapainon löytäminen oman identiteetin rakentumisen ja kaveriporukkaan kuulumisen välillä. (Murphy 2015: 52). Varhaisen tuen tiimi toimisi oppilaan tukena koko yläkoulun ajan varmistaen myös siirtymän toiselle asteelle. Varhaisen tuen tiimin avulla voitaisiin puuttua tehokkaasti myös koulupoissaoloihin, sillä moniammatillinen työ olisi kokonaisvaltaista ja kattaisi nuoren kaikki kasvuympäristöt. Tiimin ensisijaisena tehtävä olisi tehdä kartoittavaa palveluohjausta sekä kulkea oppilaan ja tämän perheen rinnalla koko yläkoulun ajan sekä ylläpitää toivoa. Myös vanhempien ohjaus ja tuki olisi säännöllistä ja ennaltaehkäisevää. Tiimin keskeisenä työotteena olisi ratkaisukeskeisyys. Ratkaisukeskeinen työote auttaa saavuttamaan luottamusta murrosikäisten nuorten kanssa ja luo mahdollisuuksia yhteistyölle, jossa tilannetta jäsennetään, hyödynnetään vahvuuksia sekä asetetaan nuorelle itselleen merkityksellisiä tavoitteita (Myrphy 2015: 53).

Tiimin toiminnan varmistamiseksi on luotava erilaisia tapoja kohdata oppilaita ja heidän perheitään. Eri kasvuympäristöissä tapahtuvissa etä- tai livetapaamisissa tulee varmistaa, että työntekijällä on aikaa ja tilaa kohdata asiakas myös tunnetasolla. Hänninen ja Poikola (2016:161-162) tuovat esiin, että tutkimusten mukaan kaikki vuorovaikutus asiakkaan ja työntekijän välillä on osittain tunnetyötä ja tunteet vaikuttavat toimintalähtöisen vuorovaikutuksen rakentumiseen. Tunteet vaikuttavat niin asiakkaiden kuin työntekijöiden toimintaan ja vuorovaikutuksessa tulisikin kiinnittää huomiota siihen, että sanat eivät ole ristiriidassa eleiden ja ilmeiden kanssa.

Lopuksi ehdotan myös, että varhaisen tuen tiimin toiminnasta sekä lapsiperheiden sosiaaliohjauksen ja koulukuraattorin työstä tulisi tiedottaa säännöllisesti koulujen nettisivuilla, Wilmassa ja sosiaalisen median kanavilla sekä muilla foorumeilla, joilla lapset, nuoret ja perheet toimivat. Aion omalta osaltani kehittää tiedottamista oman koulumme sisällä ja pyrkiä lisäämään oppilaiden tietoisuutta oppilashuollon tukimahdollisuuksista. Olen jo suunnitellut yhteistä tapaamista koulun oppilaskunnan hallituksen kanssa, jossa on tarkoituksena miettiä yhdessä oppilaiden kanssa sitä, miten kuraattorin ja psykologin työtä voisi mainostaa kaikille oppilaille.

Pohdinta

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus on ensimmäinen pidempi koulutus, jonka olen käynyt valmistumiseni jälkeen. Asetin koulutukselle tavoitteeksi lisätä omaa tutkimus- ja kehittämisosaamistani, digitaalisten työvälineiden ottamisen osaksi päivittäistä työtäni sekä vaikuttavuuden tunnistamisen ja arvioinnin osaamisen lisäämisen. Olen koulutuksen myötä saanut paljon ajankohtaista tietoa erilaisista asiakastyön menetelmistä, palvelumuotoilusta sekä sote-palveluiden nykytilasta ja kehittämissuunnitelmista. Sain intoa perehtyä ammattikirjallisuuteen ja huomaan, että olen saanut paljon vahvistusta omille ajatuksilleni liittyen työhöni. Tutkimus- ja kehittämisosaamiseni on vahvistunut ja aion tulevaisuudessa pysyä paremmin ajan tasalla osallistumalla erilaisiin lyhyempiin koulutuksiin ja lukemalla ajankohtaisia ammatillisia tutkimusartikkeleita.

Digitaalisten työvälineiden ottaminen osaksi päivittäistä työtäni on myöskin toteutunut jo olosuhteiden pakosta. Koulutuksen myötä olen kuitenkin pystynyt kriittisesti arvioimaan niiden käytön hyötyjä ja etuja. Olen saanut koulutuksesta uutta näkökulmaa siihen, miten esimerkiksi itsearviointiin tehtyjä sähköisiä lomakkeita voi hyödyntää asiakastyössä.

Vaikuttavuuden arvioinnin ja tunnistamisen osaaminen ei ole mielestäni merkittävästi lisääntynyt koulutuksen myötä. Uskon, että vaikuttavuuden arviointi on sosiaalialalla niin monimutkainen asia, että siihen tutustumiseen ja kehittämiseen voisi käyttää loputtomasti aikaa. Sen sijaan olen oppinut luentojen ja kirjallisuuden myötä paljonkin siitä, miten voin tehdä omaa työtäni paremmin lisäämällä siihen vaikuttavaksi todettuja elementtejä, esimerkiksi hyödyntämällä intensiivisen palveluohjauksen periaatteita niiden oppilaiden kanssa, joilla on koulupoissaoloja.

Kuvasin kehittämisehdotuksena kouluihin perustettavan varhaisen tuen tiimin, vaikka tiedän, että sen toteuttaminen on käytännössä mahdotonta tällä hetkellä. Aion itse toteuttaa sen ajatusta omassa työssäni kuraattorina niin hyvin, kuin se on mahdollista. Olen tehnyt lokakuun alun jälkeen kaikkien minulle ohjautuneiden oppilaiden kanssa koulunkäynnin jäsennystä, pyrkinyt kohtaamaan lapset ja nuoret ja käyttänyt aikaa kuunteluun ja tutustumiseen, ottanut oppilaan vanhemmat ja opettajat osallisiksi prosesseja ja tehnyt verkostoyhteistyötä aina mahdollisuuksien mukaan. Tulevien kuukausien aikana aion kokeilla, voisinko lisätä kuraattorin työhön systeemistä ajattelua ja palveluohjausta irtautumalla koulumaailmasta oppilaiden muihin kasvuympäristöihin kuten esimerkiksi iltapäiväkerhoon tai koteihin.


Lähteet

Alatalo, M., Miettunen, N., Liukko, E., Kettunen, N. & Normia-Ahlsten, L. (2019). Perhetyön ja muun sosiaalihuollon porrasteisuus lapsi- ja perhepalveluissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 39/2019. 37 sivua. Helsinki. Saatavilla: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-797-8

Helminen, J. (2016). Sosiaaliohjauksen lähtökohtia ja käytäntöjä. Teoksessa Helminen, J. (toim.) Sosiaaliohjaus - lähtökohtia ja käytäntöjä, s.14-28. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.

Helminen, P. ja Sukula-Ruusunen, K. (2017). Kokonaisvaltainen kohtaaminen ja tilannearviointi ohjaustyössä. Teoksessa Helminen, J. (toim.) Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali- ja terveydenhuollossa, s. 46-58. Helsinki: Edita.

Hietanen-Peltola, M., Laitinen, K., Autio, E. ja Palmqvist, R. (2018). Yhteisestä työstä hyvinvointia: opiskeluhuoltoryhmä perusopetuksessa. Tampere: Juvenes Print - Suomen Yliopistopaino Oy. Verkkojulkaisu saatavilla: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-137-9

Hänninen, K. ja Poikela, R. (2016). Toimintalähtöinen, dialoginen ja kohtaava vuorovaikutus. Teoksessa Törrönen, M., Hänninen, K., Jouttimäki, P., Lehto-Lundén, T., Salovaara, P. ja Veistilä, M. (toim.) Vastavuoroinen sosiaalityö, s. 148-164. Tallinna: Gaudeamus Oy.

Isoherranen, K. (2005). Moniammatillinen yhteistyö. Vantaa: Dark Oy.

Isoherranen, K. (2012). Uhka vai mahdollisuus: Moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. (Väitöskirja)

Jeglinsky, I. Moniammatillisuus ja henkilölähtöisyys sote-alan työssä. Luentomateriaali 4.5.2020.

Kangasniemi, M., Hipp, K., Häggman-Laitila, A., Kallio, H., Kärki, S., Kinnunen, P., Saarnio, A-M., Viinamäki, L., Waldén, A. (2018). Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan

julkaisusarja 39/2018.

Kantoluoto, A. Systeeminen orientaatio ja moninäkökulmainen työskentely. Luentomateriaali 7.5.2020.

Kiilakoski, T. (2014). Koulu on enemmän: Nuorisotyön ja koulun yhteistyön käytännöt, mahdollisuudet ja ongelmat. Tampere: Juvenes Print.

Klemola, K. (2015). Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen erityispiirteet, s. 33-42. Teoksessa Tuottavuuden, vaikuttavuuden, ja kustannusvaikuttavuuden arviointi alueellisesti integroiduissa sosiaali- ja terveyspalveluissa - palvelujen käyttöön perustuva malli ja esimerkkejä. Acta Universitatis Lappeenrantaensis 664. Saatavissa https://lutpub.lut.fi/bitstream/handle/10024/117767/Katja%20Klemola%20A4.pdf?sequence=2&isAllowed=y Luettu 9.11.2020.

Liikanen, S-L. (2015). Palveluohjauksen käytäntöjä. Teoksessa Näkki, P. & Sayed, T. (toim.) Asiakastyön menetelmiä sosiaalialalla, s. 43-61. Helsinki: Edita.

Niemelä, E. & Alahuhta, M. (2016). Paljon palveluja käyttävien asiakkaiden palvelujen kehittämisessä ollaan Jyvällä. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 9. Hakupäivä 24.4.2020. https://urn.fi/urn:nbn:fi-fe201603108706.

Nummela, O., Juujärvi, S.,Sinervo, T. (2019). Competence needs of integrated care in the transition of health care and social services in Finland. International Journal of Care Coordination.

Mukana-ohjelman projektisuunnitelma (2019). Saatavilla https://www.hel.fi/static/liitteet-2019/Helsinki/syrjaytyminen/mukanaohjelma.pdf

Murphy, John J. (2015). Ratkaisukeskeinen oppilashuoltotyö. Porvoo: Bookwell. s. 83-148.

Määttä, A. Palveluintegraation muotoilu - osallisuutta, yhteiskehittämistä ja yhteensovittavaa johtamista. Luentomateriaali 8.5.2020.

Paananen, R. 3x10d-elämäntilannemittari ja sen hyödyntäminen sekä monitoimijainen yhteisarviointi ensisijaisten hyvinvointimuutosten näkyväksi tekemiseen. Luentomateriaali 17.1.2020.

Pesonen, A-E ja Laine, T. (2016). Sosiaaliohjaus koulujen sosiaalisessa työssä. Teoksessa Helminen, J. (toim.) Sosiaaliohjaus - lähtökohtia ja käytäntöjä, s.71-82. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.

Tiitinen, L. Ammatillinen mediavaikuttaminen - eettisiä näkökulmia. Luentomateriaali 5.11.2020.

Sihvo, P. ja Nykänen, J.(toim.) (2018). Nopeat kokeilut sote-alan digitalisaatiota edistämässä. Karelia ammattikorkeakoulun julkaisuja B, Oppimateriaaleja ja kokoomateoksia: 55.2018. Saatavissa https://www.karelia.fi/images/julkaisut/Digisote_julkaisu.pdf

Soini, S. Digisosiaalityö. Luentomateriaali 3.9.2020.

Vogt, I. (2016). Voimavarakeskeinen lähestymistapa sosiaaliohjauksessa. Teoksessa Helminen, J. (toim.) Sosiaaliohjaus - lähtökohtia ja käytäntöjä, s.29-54. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.